Kuvaus

ISOMUS kultahippu 29.1 g 28 mm Veikko Nevalainen Lemmenjoki  ISOMUSHIPUT ovat maailmanlaajuisia harvinaisuuksia, keräilykoruja.

Veikko oli hyvin tunnettu ja pidetty Lemmenjoen kullankaivajaien keskuudessa.

Arvo Tiera Ruonaniemi nimitti kirjassaan -Hikihippuja Kultamailla  Veikkoa ”kullanetsijä – tutkijaksi”.

Eräänä lokakuisena päivänä Veikon tupaan tuli nuori nainen, joka paljasti, että hänellä on kohta synnytys. Oli mahdotonta enää ehtiä kolmenkymmenen kilometrin päähän, eikä ollut aikaa hakea kätilöäkään. Veikko ei saanut apua naapureiltakaan. Hän ryhtyi määrätietoisesti valmistelemaan synnytystä varten. Kun synnytys alkoi, niin hän toimi kätilönä syntyi terve poikalapsi. Veikko ei päästänyt äitiä lähtemään mökistään lapsen kanssa. Vasta muutaman päivän kuluttua, kun äiti ja lapsi voivat hyvin, Veikko lähti hälyttämään apua ja rajavartiolaitoksen helikopteri nouti nuoren äidin ja pojan.

Kasteessa poika sai nimen Oula.

Oula tapasi Veikon muutaman kerran pikkupoikana. Oula kävi 11-vuotiaana Veikon mökillä viimeisen kerran Veikon elinaikana. Veikko ei ollut paikalla vaan oli tekemässä kasvitutkimuksia jollekin tutkimuslaitokselle. Oula arvelee, että Veikko sai kohtalaiset korvaukset tutkimuksistaan.

Tiera kertoo, että tavatessaan Veikkoa, hän usein palasi tapahtumaan sanoen ”Se on ollut elämäni arvokkain työ.”

Veikko löysi lapiokaivulla Jäkälä-äytsiltä kolme muistiinmerkittyä ISOMUSHIPPUA; 45,9 g 1957 , 39,1 g 1958 ja 29,3 g 1949. Muitakin löytöjä voi olla, mutta niistä ei ole kirjallista tietoa.

Veikko testamenttasi löytämänsä Isomushiput Oulalle.

Hänet tunnetiin ”Kolmen repun miehenä”. Se juontaa siitä, kun hänellä alkuvuosinaan Lemmenjoella oli mukana kolme painavaa reppua. Silloin oli itse kannettava tarvikkeet Kultahaminasta ylös Hengenahdistuksen mäkeä. Veikko vei repun kerralla ylös ja nouti seuravan hieman kauemmas. Näin hän sai välillä ”levätä” noutaessaan alempaa seuraavaa reppua.

Veikko aloitti ensimmäiset kultakokeilunsa jo vuonna 1935. Ammatiksi kullankaivu tuli, kun meni Lemmenjoelle 1948.

Tiera oli lehtimies ja hän aina kyseli kaivajilta, miksi oli eksynyt kullankaivajaksi. ”Tulin vain katsomaan minkälaista elämä on täällä … ja unohduin. Olen ollut tyytyväinen täällä olooni … mitäpä siellä riitaisessa maailmassa.”

Veikko tutki lintuja ja kasveja. Se johti kirjeenvaihtoon ulkomaiden tutkijoiden kanssa. Tämä usutti jatkamaan vieraiden kielien opiskelua ja hän saavuttikin englannin kielessä erinomaisen taidon.

Veikon elämä päättyi järkyttävästi. Veikko ja Tiera olivat saattelemassa Jaakko Isolaa viimeiseen lepoon Inarin hautausmaalla. Hän kertoi Tieralle olevansa nyt Jaakon manttelinperijän eli vanhin kentällä toimiva kullankaivaja, vaan kuinka kauan?

Jaakon manttelinperijän aika kesti vain viisi vuorokautta.  Jaakko kuoli mökkinsä tulipalossa 29.9.1978.

Lähde: Hikihippuja Kultamailta Arvo Tiera Ruonaniemi 1989

Lisätietoja antaa Raimo Niemelä, sähköposti [email protected].

Katso Suomen suurimpien hippujen Hippulista.

Tässä lyhyesti Suomen Lapin kullan löytöhistoria.

Suomen Lapissa Ivalojoen kullan ensimmäiset merkit löysi Nulkkamutkan rannalta Suomen senaatin retkikunta vuonna 1868. Retkikunnan johtajana oli Suomen Rahapajan apulaisjohtaja Conrad Lihr. Lihrin löydön innoittamana merimiehet Ervast ja Lepistö lähtivät 1869 etsimään kultaa Ivalojoelta ja löysivät noin kaksi kiloa kultaa. Tästä aiheutui 1870 kultaryntäys Ivalojoelle.

Muutaman vuoden kuluttua Ivalojoen ryntäys laantui ja kaivajat levittäytyivät sivujokien varsille Palsille ja Sotajoelle.  1900- ja 1920-luvuilla kultamailla oli useita koneellisia kullankaivuyhtiöitä, mutta kaikki lopettivat kannattamattomina. Alueilla jatkoivat sotavuosiin saakka muutama kymmen lapiokaivajaa, joista useammat olivat paikallisia asukkaita.

Sodan jälkeen kullankaivu jatkui vähäisenä, kunnes vuonna 1945 Ranttilan veljekset löysivät Lemmenjoelta kultaesiintymän. Tästä löydöstä alkoi Lemmenjoen kultaryntäys, joka oli kiivaimmillaan 1949 -1951. Tämän jälkeen ryntäys vaimeni ja alueelle jäi muutamia ”elinkautista”.

1970-luvulla kullankaivu sai julkisuutta Tankavaaran kultakylän ja Kultamuseon myötä sekä presidentti Kekkosen vierailuilla kultamailla. Kiinnostus kullankaivuun lisääntyi ja kaivinkoneiden avulla päästiin kaivamaan syvemmälle peruskallioon, jonne lapiolla ei päästy.

Hiput on eroteltu sorasta ja moreenista veden avulla. Sora nostetaan huuhdontaränniin ja vesi pumpataan kiertovesialtaasta. Huuhdonnassa käytettyä vettä ei päästetä jokeen vaan se puhdistuu altaassa.

Maa-ainesta kaivetaan kaivinkoneella järjestelmäisesti edeten. Kaivualueella on kerrallaan avoinna noin 200-300 m2 kaivukuoppa syvyydeltään 2-4 metriä. Kaivun edetessä kaivettu alue täyttyy ja se tasataan ja entistetään kaivua edeltävään tasoon.

Lemmenjoella konekaivajien määrä kasvoi ja kultaa saatiin kymmeniä kiloja. Mutta samalla lisääntyi vastus koneellista kaivua vastaan. Useiden ”taisteluiden” jälkeen Lemmenjoen konekaivajat hävisivät taistelun, kun vuoden 2011 kaivoslaissa poistettiin kaivospiirit kullankaivualueilta 9 vuoden siirtymäajan jälkeen. Vuonna 2020 1.7.päättyi konekaivu Lemmenjoen kansallispuiston alueelta. Muualla Lapin kultamailla konekaivu on mahdollista.

Lemmenjoella jäi kaivamatta lupaavia kultaesiintymiä. Enää sieltä todennäköisesti ei löydy isoja hippu, koska lapiolla suuren maamäärien käsittely ei ole mahdollista.

Katso lisää kultahistoriasta  www.kultahippu.fi