Suomen Kultaseppien liitto päätti vuonna 1918 turvata kotimaisten jalometallituotteiden saannin perustamalla oman tehtaan Hämeenlinnaan. Näin sai alkunsa Suomen Kultaseppien Keskus Osakeyhtiö, jonka nimeksi vakiintui pian Kultakeskus Oy. Nykypäivänä Kultakeskus on Pohjoismaiden ja Baltian johtava jalometallialan yritys. Päätoimipaikka on edelleen Hämeenlinnassa.
Yrityksen laajaan tuotevalikoimaan kuuluvat timantti-, kulta- ja hopeakorut, hopeaesineet sekä teräksestä valmistetut design-tuotteet. Kultakeskus tunnetaankin erityisesti Kohinoor-timanttikoru ja Kultakeskus Hopeaa-tuotemerkeistä.
Kultakeskus on omistanut 80-luvun puolivälissä enemmistön kirjakustantaja Karisto Oy:n osakkeista ja Karisto on ollut Kultakeskuksen tytäryhtiö.
Kultakeskus ja Karisto ovat olleet yhteistyössä kullankaivajien kanssa. Karisto on kustantanut monia kulta-aiheisia kirjoja Lapin kultamailla. Tähän on ehkä vaikuttanut molempien yhtiöiden kiinnostus Suomen Lapin kultaan.
Kultakeskuksen yhteistyö kullankaivajien kanssa
Kultakeskus on ostanut ja ostaa tänä päivänäkin Lapin huuhdontakultaa ja käyttää sitä puhdistuksen jälkeen muun kierrätyskullan ohessa korujen valmistukseen.
Kulta punnitaan ja myyjälle annetaan osto/punnitustodistus. Kulta sulatetaan induktiosulatusuunissa. Lapin huuhdontakulta on erittäin puhdasta keskimäärin 93 – 95 %.
Sulatuksessa kultaerän paino putoaa hieman. Putoamiseen vaikuttavat huuhdontakullan raekoko ja ”puhalluksen” puhtaus. Mitä enemmän seassa on kiviainesta tai orgaanista, palavaa materiaalia, sitä enemmän painoa katoaa.
Puhtaasta kullasta maksetaan maailmanmarkkinahinta noin kahden viikon keskiarvona vähennettynä pienellä provisiolla. Kullankaivaja
tietää melko tarkasti kultaeränsä arvon, eikä yllätyksiä tule.
Kulta sulatetaan induktiouunissa ja sula kulta kaadetaan metalliseen
lieriöön, jossa on vettä ja hieman tenua poistamaan pintajännitystä.
Aikaisemmin käytetyssä liekkisulatuksessa hukkaprosentti saattoi olla paljon suurempi. Varomaton liekkisulatus voi puhaltaa vielä sulamatonta hippuja pois upokkaasta.
Sulatettu ja rakeistettu kulta on astian pohjalla pieninä paloina. Analyysipala on sulatettu uudelleen kasaan jotta saadaan homogeeninen tulos.
Kultakeskus ostaa suurimman osan kullasta markkinoilta pieninä ”granuleina” ja seosostaa sen itse koruraaka-aineeksi.
ISOMUSHIPPUJEN jäljennökset
Kultakeskus on tehnyt jäljennöksiä lukuisista isomushipuista, joita kullankaivajat ovat löytäneet yli sadan vuoden aikana. Jäljennökset teetti Geologinen Tutkimuslaitos Kivimuseoonsa, samalla niistä tehtiin kopiot Lapin Kullankaivajain Liitolle ja ovat nähtävillä Liiton järjestämissä tapahtumissa. Osa jäljennöksiä on myös Kultamuseossa Tankavaarassa.
Aleksi-hipun – Suomen toiseksi suurimman hipun jäljentämiseen tarvittiin valtion virastojen yhteistyötä. Hipun omisti Suomen Pankki. GTK:n Pentti Karhunen oli pyytänyt hippua jäljennettäväksi, mutta pankki ei ollut antanut. Seppo J Partanen haastatteli jossain yhteydessä Harri Holkeria. Seppo mainitsi, että pankilla on halussaan suunnattoman arvokas kultahippu, josta GTK:n Kivimuseo haluaisi jäljennöksen kokoelmiinsa. Holkeri kertoi, että hippu on heidän holvissaan tarkasti valvottuna. Sitä on hieman vaikea saada Hämeenlinnaan.
Asia lähti kuitenkin etenemään ja Pankin lakimiehet toimittivat hipun GTK:lle. Kari Kinnunen valmisteli hipun jäljennettäväksi ja Pentti Karhunen toimitti sen Hämeenlinnaan.
Pentti Karhunen asioi muidenkin hippujen jäljentämisessä Kultakeskuksen kanssa ja Kari Kinnunen hoiti hippujen jäljentämisen esi- ja jälkikäsittelyn.
Kari Kinnunen: ”Hiput oli tärkeä tutkia ennen jäljentämistä. Syynä oli muotin teko, jossa hipun kolojen aines usein irtautui ja tärkeää tietoa tuhoutui. Jäljennöksen teettämisen jälkeen hipun koloista joutui poistamaan stereomikroskoopin alla vaaleaa sitkeää muottiainesta piikillä ja pinseteillä. Hipun paino hieman pieneni jäljentämisessä, mutta isoissa hipuissa se jäi alle tarkkuuden, jolla paino yleensä ilmaistiin. Omistajalle oli tärkeää palauttaa hippu puhtaana ilman koloihin jäänyttä vaaleaa materiaalia.”
Kultaryöstö
Ryöstöt ovat olleet aina uhkana kultasepänliikkeille ja niitä vuosikymmenien aikana onkin ollut lukuisia.
Näin kävi myös Kultakeskukselle 90-luvulla. Kultakeskus oli tehnyt kahden nyrkin kokoisen kultajäljennöksen näyttelytilansa vitriiniin. Eräänä yönä rosvot ajoivat varastetulla maastoautolla oven läpi näyttelyaulaan. He veivät mukanaan ainoastaan tämän kultajäljennöksen ja eivätkä koskeneet muihin arvokkaisiin koruihin. Poliisi tuli muutaman minuutin päästä paikalle, mutta ryöstäjät olivat kadonneet jäljettömiin. Valitettavasti heitä ei koskaan saatu kiinni. Olisi ollut mielenkiintoista kuulla, mitä kullanostaja oli sanonut heidän tarjoamasta kullatusta pronssipalasta.